Nyt kun pahimmasta tilanteesta painoa on pudonnut se parikymmentä kiloa voi alkaa miettimään mistä tähän on tultu :)
Ensin pientä historiaa: Lapsena olin laiha - kuulemma alipainoinen ja syötin ruokani salaa siskolle ;) Inhosin juustoja ja kaikkea "märkää" kuten salaatinkastikkeita, majooneesia, tai oikeastaan kaikkea missä sitä oli! Raejuusto ja piimä ovat olleet superinhokkilstalla aina!
Jossain kohtaa "opin" kuitenkin syömään ja teininä varsinkin kun pituuskasvu loppui alkoi tulos näkymään vytäröllä... Aloitin salilla käymisen jo 15 vuotiaana kun en koskaan innostunut tarpeeksi joukkuelajeista, juoksusta tai hiihdosta yms. Siellä sitten heilutettiin siinä prässissä korkeintaan 35 kiloa ettei reidet kasva liian isoksi ;) Kyllä sitä myöhemmällä iällä oppi itekseenkin vähän kovemmin treenaamaan, mutta tuo taitaa olla aika yleinen teinityttöjen salittelutapa (edelleen).
Pienenä äiti veikin kahta "innokasta" itkupilliä niin hippohiihtoihin kuin juoksutapahtumiinkin...eipä sitä parkumista äitikään kauaa kestänyt ja luovutti - lapsista ei siis tule kilpaurheilijoita ;) Myöhemmin ihmeteltiin siskon kanssa että miksei se vaan jatkanut pakottamista mutta ei kukaan varmaan nauti parkuvien lasten kuskaamista kisapaikalle...eli ei pahoja traumoja ole jäänyt!
Eli sali oli mulle hyvä liikuntamuoto jo teini-iästä asti ja sitä onkin harrastettu on-off siitä asti. Olen toki harrastnut kaikkea muutakin liikuntaa niin juoksua kuin hiihtoakin! Kamppailulajeja olen kokeillut monia ja tykkään niistäkin ihan hirveesti - on tullut harrastettua Tae-Bo:ta, kuntonyrkkeilyä, potkunyrkkeilyä, Thai Fit, Body Combat jne jne. Eli vähän kaikkea mutta sali on pysyyt kuvioissa jollain lailla "aina" mukana.
Mun paino on jojoillut lähes koko aikuisiän - herkkuperseeksi kun tunnustaudun! Jäätelö, suklaa, leivokset, hyvä ruoka, sipsit, karkki, popparit jne, jne, on aina maistunut. Tykkään myös terveellisestä ruuasta mutta annokset ovat aina olleet vähän rekkamiehelle sopivia...
Painonvartijoissa laihdutin '99 noin 12 kiloa muutamassa kuukaudessa - silloinkin mukana oli sali ja kävely. Työmatkat (45min suunta) kävelin joka arkipäivä ja salilla kävin 4 kertaa viikossa. Olin tuolloin melkoisen tyytyväinen ja paino olikin alimmillaan 61kg joka pysyi hallinnassa aseamman vuoden. Farkut kokoa 30" joka oli nytkin tavoite ;)
Pikuhiljaa paino tuli ylöspäin mutta oli vielä ihan ok ja alle 70kg pysyin tosi pitkän. MUTTA marraskuussa 2005 läti pohja niin painonhallinnalta kuin melkeen kaikelta muultakin! Sairastuin autoimmuunitautiin joka on tosi harvinen (ITP=Idiopathic thrombocytopenic purpura) ja diagnoosi oli melkoisen dramaattinen. Ensin ilmestyi kuin tyhjästä punaisia pilkkuja sääret täyteen ja aloin huomaamaan mustelmia ja outoa verenvuotoa. Työterveyshoitaja epäili jotain kuumaihottumaa ja käski seurata tilannetta...seurailin sitä sitten ja mustelmia alkoi tulla niin korvalehtiin kuin muuallekkin ihan pienistä kosketuksista, ikenistä alkoi vuotaa verta, menkoista puhumattakaan...
Jonkin aikaa tilanteen pahetessa mietin että pitäisi varmaan mennä käymään lääkärissä...kunnes käytiin serkun kanssa syömässä ja istun sirosti jalat ristissä reilun tunnin ja pohkeessa oli järkyttävä mustelma joka oli halkaisijaltaan noin 20cm. Kaverit jo hätääntyivät ja laittoivat viestiä että nyt sinne lääkäriin kun oireet voivat viitata johonkin vakavaan kuten esim leukemiaan...
Ja nyt siihen dramaattiseen vaiheeseen; Eli seuraavana päivänä menin sitten viimein päivystykseen ja siellä kun kerroin oireista mut ohjattiin suoraan hoitajalle joka otti oireet ylös naama valkoisena ja hoki vaan mulle että ei mitään paniikkiia, otetaan tiedot ylös ja lääkäri on tulossa keskustelemaan lisää. Lääkäri tulikin samantien ja otti verikokeita ja hoki samaa että ei tässä mitään, otetaan kokeet ja katsotaan mikä mulla on ja ei tarvitse huolestua jne. Mä olin ihan pihalla kun muut on vaan koko ajan hokemassa että "kaikki hyvin, ole vaan ihan rauhallinen ja ei tässä mitään". Sen jälkeen tuli hematologisti (onneks oli samassa sairaalassa nämä veritauteihin erikoistuneet lääkärit!) ja määräsi lisää kokeita ja selitti mitä kokeita ottavat ja kertoi että olivat ottaneet mm sen leukemiakokeen ja sitä tai muutakaan syöpää ei ole. Nyt sitten otetaan lisää kokeita että voidaan sulkea loput veritaudit pois ja näin tekevät ITP diagnoosin.
Hälyttävää tilanteessa oli että trombosyyttien määrä veressä pitäisi olla n 150-450 miljardia kappaletta litrassa verta. Mulla niitä oli vaivaset 2 miljardia ja jouduin jäämään sairaalaan kun oli akuutti vaara sisäisestä verenvuodosta. Miten mulla sit oli ihan normaali ja terve olo??? Eli olin sairaalassa erisyksissä yhden yön ja joka kierrolla oli paljon oppilaita diagnosoimassa ja oppimassa mun taudista kun on niin harvinainen ja diagnoosi on myös hankala tehdä. Onneksi olin Englannissa ja juurikin tuossa sairaalassa jossa oli todelliset asiantuntijat lähellä.
Niin ja miten tämä nyt liittyy mun painonhallintaan ja kisadiettiin?! Noh, sain onnekseni heti lääkityksen - supervahvan kortisoonikuurin!!! Lääkäri siinä varoitteli että naama muuttuu ja painoa ja turvotusta voi tulla jonkin verran tästä ihmelääkkeestä (prednison). Kaikki muut oireet lihomisesta, unettomuudesta, paniikkihäiriöstä, kuunamasta, vapinasta, sydämentykytykseen yms yms ja lähes psykoosiin mulle tulikin - ainoastaan osteoporoosiaja paria muuta oiretta ei ole listalta vielä ruksattu. :(
Vielä mukavampaa oli että tuo ihmelääke nosti veriarvoja vähän ettei ollut enää akuuttia hengenvaaraa, mutta ei lähellekään normaalia ja varattiin aika luuydinkokeeseen. Sitä ennen kokeiltiin hiutalehoitoa eli istuin sairaalassa lauantaina 12 tuntia ja heti sunnuntaina sama pätkä. Siellä oli hoitoa saamassa ihan oikeita syöpäpotilaita niin oli vähän aikaa miettiä omaa tilannetta kun ei mitään sen pahempaa kuitenkaan ollut. Sain olla onnekas! Maanantaina kauhulla luuydinkokeeseen jota EI tarvittukaan! Mun arvot oli nousseet hurjasti ja vika ei siis ollut luuytimessä - muuten vaan suonissa sotatila. Oli todella helpottava uutinen ja nyt voitiin alkaa myös alentamaan kortisonilääkitystä joka kesti pidempään kuin varsinainen täystääkitys - eli täysi annos vajaa 2kk ja lääkkeeltä pois tulo kesti 3kk. Great! Halusin tietysti pois tuosta myrkystä niin pian kuin mahdollista ja se oli elämäni kamalinta aikaa. Oma pää ei ollut hallinnassa ja oli masennusta ja kävin väkisin töissä jne. Yhdessä vaiheessa lääkärin oli pakko puuttua asiaan ja pisti mut pakkosaikulle viikoksi.
Painoa tuosta ajasta siis jäi noin 14 kiloa jota en vaan millään saanut pois ja kauhea kuunaama pitkäksi aikaa. Kaikkea yritin itekseni mutta muutaman kilon pudotuksen jälkeen iski taas masennus ja kaikki tuli takaisin. Monta vuotta kamppailin itsekseni ja kokeilin taas painonvartijoita vähähiilarista, ruokapäiväkirjaa ja kaikkea muuta. Salillakin oli kiva käydä jonkin aikaa ja taas iski masis ja menin töistä suoraan kotiin telkkarin ja karkkipussin kaveriksi.
Kesällä 2010 SE sitten tapahtui. Havahduin että edes edellisen kesän vaatteet ei oikeen mahdu päälle ja on joka päivä huono olla ja oma peilikuva yököttää niin paljon etten kestä enää. Juhannuksen jälken aloin laskea kuinka monta jäätelöä, ruisleipää, karkkia ja pussia mikropoppareita olin vetänyt normaalin ruuan lisäksi muutamassa päivässä!!! Mulla on oikeesti ongelma ja syömishäiriö! Soitin siskolle, äidille ja parille kaverille että NYT TÄSTÄ ON TULTAVA LOPPU! Tää alkaa nyt just tekemään asialle jotain! Nyt oli siis aika valmis ihan oikealle päätökselle!
Sisko on aina kokeillut kaikenmoisia ihmedieettejä ja ehdotti että kokeilen "Juttailua" no just joo. Daa! Minähän en raejuustoa syö! En mä tollasta rupee - vai pitäiskös sittenkin?! ;)
No niin, sisko laittoi mulle Go Fat Go ohjeet ja siinä se tuli PÄÄTÖS! Mä annan tälle mahdollisuuden ja syön sitä raejuustoa vaikka nenästä kiinni pitäen! Kyök! Aloittelin siis itsekseni GFG ohjeilla heinäkuun alussa laihdutusurakan ja onnekseni ihana ystäväni lähti projektiin mun kanssa. Oli itekseen jo hissun kissun vuoden lahdutellut mutta nyt lähti myös hänellä GFG ohjeet käyttöön.
Kivasti paino lähti putoamaan ja salillekin tuli tehtyä taas paluu sen pari kertaa viikossa. Elokuussa osallistuttiin molemmat 4 viikkoa kestävään GFG haasteeseen ja siitä sitten 10 viikon Lite jaksoon jonka aikana kävin kaikki mahdolliset FitFarmin tapaamismahdollisuudet ja luennot hyväkseni ja salikertojakin tuli ohjelmaan lisää.
Marraskuussa alkoi tulla paniikki että nyt kun painoa on tippunut jo sen verran (en muista enää kiloja) niin mitäs sitten joulun jälkeen??? Tuudittaudunko nyt hyvään olooni ja jatkan itekseni ja alan taas lipsuilla ja luistaa salista ja tuhota kaikki saavuttamani tulokset?! Ei kun meiliä FitFarmiin ja liityin 6kk PT asiakkaaksi ja tahti sen kuin kiihtyi.
Tämä nainen ei meinaa olla lihava rapakuntoinen kolmevitonen! Ja sitä en todellakaan ollut! :D Oli kiva mennä 2011 helmikuussa synttärireissulle Barcelonaan kavereiden kanssa ja jopa suostua kameran eteen. :) Ihan loisotunne! Tätä lisää! Loppukeväästä kun suurimmat ihrat oli kuoriutuneet alkoi niin Jutta kuin pari valmentajaa ja jopa muutama treenikaveri ehdottamaan että mitäs jos lähtisit kisaamaan kun tuota lihasta näyttää niin kivasti tarttumaan...mitä? Minä? Ikuinen jojoilija ja luovuttaja???
Kesäkuussa - noin tasan vuosi koko projektin alusta tein päätöksen ja seuraava valmennus on kisavalmennus ja tähdätään keväälle tai syksyyn 2012. Loppukesästä päätettiin että olen valmis kisaamaan jo keväällä ja marraskuussa alkaa kisadieetti. Ja tässä sitä nyt ollaan - kisat ovat noin kuuden viikon päässä! Ja raejuusto maistuu ihanalle ja painoa on tänään 62.9kg ja koon 27" farkut ovat löysät!
Vaikeuksia on matkaan mahtunut paljonkin - lähinnä oma pää tekee välillä tepposia ja tuntuu ettei mitään ole tapahtunut ja olen aina vaan se sama pullukka kuin ennenkin. ONNEKS MULLA ON MUKANA LOISTAVA FITFARMIN VALMENNUSTIIMI JA TUKIJOUKKO!!! Ilman tätä omituisten otusten kerhoa en oli tässä vaan olisin luovuttanut aikoa sitten - viimeistään tammikuussa! Voin siis ihan käsi sydämellä sanoa että FitFarmin kautta sain oman itseni takasin ja olen siitä enemmän kuin onnellinen! Matka on ollut pitkä ja kivikkoinen mutta joka hikipisaran, kyyneleen ja saavutuksen arvonen. <3
Oho - tulipas tästä aikamoinen sairaskertomus mutta nuo 2005-06 tapahtumat vaikuttaa edelleen jonkin verran mun omakuvaan ja laihduttamiseen. Lähinnä taistelen sitä luovuttamista ja sohvan nurkkaan hautautumista karkkipussin kanssa ja masennusta vastaan, mutta vuosi vuodelta nuokin ajatukset ovat helpottaneet ja olen selvinnyt pienistä vastoinkäymisistä huolimatta voittajana ja entistä vahvempana. Kuten sanottu; mulla on siihen onneksi apu lähellä!
Ja vosin kitetyttää tämän stoorin siihen että jos minä pystyn tähän pystyy KUKA TAHANSA! Nyt salille ja sen jälkeen Kekeliinin kanssa pikku lenkille. Toivottavasti aurinko paistaa silloin vielä! :)
Tässä vähän ennen ja jälkeen kuvaa. Kauhean helppoa ei ollut noita "ennen" kuvia löytää - tai aina on joku muksu tai joku ihminen mun sylissä tai edessä ;)
Ensin pientä historiaa: Lapsena olin laiha - kuulemma alipainoinen ja syötin ruokani salaa siskolle ;) Inhosin juustoja ja kaikkea "märkää" kuten salaatinkastikkeita, majooneesia, tai oikeastaan kaikkea missä sitä oli! Raejuusto ja piimä ovat olleet superinhokkilstalla aina!
Jossain kohtaa "opin" kuitenkin syömään ja teininä varsinkin kun pituuskasvu loppui alkoi tulos näkymään vytäröllä... Aloitin salilla käymisen jo 15 vuotiaana kun en koskaan innostunut tarpeeksi joukkuelajeista, juoksusta tai hiihdosta yms. Siellä sitten heilutettiin siinä prässissä korkeintaan 35 kiloa ettei reidet kasva liian isoksi ;) Kyllä sitä myöhemmällä iällä oppi itekseenkin vähän kovemmin treenaamaan, mutta tuo taitaa olla aika yleinen teinityttöjen salittelutapa (edelleen).
Pienenä äiti veikin kahta "innokasta" itkupilliä niin hippohiihtoihin kuin juoksutapahtumiinkin...eipä sitä parkumista äitikään kauaa kestänyt ja luovutti - lapsista ei siis tule kilpaurheilijoita ;) Myöhemmin ihmeteltiin siskon kanssa että miksei se vaan jatkanut pakottamista mutta ei kukaan varmaan nauti parkuvien lasten kuskaamista kisapaikalle...eli ei pahoja traumoja ole jäänyt!
Eli sali oli mulle hyvä liikuntamuoto jo teini-iästä asti ja sitä onkin harrastettu on-off siitä asti. Olen toki harrastnut kaikkea muutakin liikuntaa niin juoksua kuin hiihtoakin! Kamppailulajeja olen kokeillut monia ja tykkään niistäkin ihan hirveesti - on tullut harrastettua Tae-Bo:ta, kuntonyrkkeilyä, potkunyrkkeilyä, Thai Fit, Body Combat jne jne. Eli vähän kaikkea mutta sali on pysyyt kuvioissa jollain lailla "aina" mukana.
Mun paino on jojoillut lähes koko aikuisiän - herkkuperseeksi kun tunnustaudun! Jäätelö, suklaa, leivokset, hyvä ruoka, sipsit, karkki, popparit jne, jne, on aina maistunut. Tykkään myös terveellisestä ruuasta mutta annokset ovat aina olleet vähän rekkamiehelle sopivia...
Painonvartijoissa laihdutin '99 noin 12 kiloa muutamassa kuukaudessa - silloinkin mukana oli sali ja kävely. Työmatkat (45min suunta) kävelin joka arkipäivä ja salilla kävin 4 kertaa viikossa. Olin tuolloin melkoisen tyytyväinen ja paino olikin alimmillaan 61kg joka pysyi hallinnassa aseamman vuoden. Farkut kokoa 30" joka oli nytkin tavoite ;)
Pikuhiljaa paino tuli ylöspäin mutta oli vielä ihan ok ja alle 70kg pysyin tosi pitkän. MUTTA marraskuussa 2005 läti pohja niin painonhallinnalta kuin melkeen kaikelta muultakin! Sairastuin autoimmuunitautiin joka on tosi harvinen (ITP=Idiopathic thrombocytopenic purpura) ja diagnoosi oli melkoisen dramaattinen. Ensin ilmestyi kuin tyhjästä punaisia pilkkuja sääret täyteen ja aloin huomaamaan mustelmia ja outoa verenvuotoa. Työterveyshoitaja epäili jotain kuumaihottumaa ja käski seurata tilannetta...seurailin sitä sitten ja mustelmia alkoi tulla niin korvalehtiin kuin muuallekkin ihan pienistä kosketuksista, ikenistä alkoi vuotaa verta, menkoista puhumattakaan...
Jonkin aikaa tilanteen pahetessa mietin että pitäisi varmaan mennä käymään lääkärissä...kunnes käytiin serkun kanssa syömässä ja istun sirosti jalat ristissä reilun tunnin ja pohkeessa oli järkyttävä mustelma joka oli halkaisijaltaan noin 20cm. Kaverit jo hätääntyivät ja laittoivat viestiä että nyt sinne lääkäriin kun oireet voivat viitata johonkin vakavaan kuten esim leukemiaan...
Ja nyt siihen dramaattiseen vaiheeseen; Eli seuraavana päivänä menin sitten viimein päivystykseen ja siellä kun kerroin oireista mut ohjattiin suoraan hoitajalle joka otti oireet ylös naama valkoisena ja hoki vaan mulle että ei mitään paniikkiia, otetaan tiedot ylös ja lääkäri on tulossa keskustelemaan lisää. Lääkäri tulikin samantien ja otti verikokeita ja hoki samaa että ei tässä mitään, otetaan kokeet ja katsotaan mikä mulla on ja ei tarvitse huolestua jne. Mä olin ihan pihalla kun muut on vaan koko ajan hokemassa että "kaikki hyvin, ole vaan ihan rauhallinen ja ei tässä mitään". Sen jälkeen tuli hematologisti (onneks oli samassa sairaalassa nämä veritauteihin erikoistuneet lääkärit!) ja määräsi lisää kokeita ja selitti mitä kokeita ottavat ja kertoi että olivat ottaneet mm sen leukemiakokeen ja sitä tai muutakaan syöpää ei ole. Nyt sitten otetaan lisää kokeita että voidaan sulkea loput veritaudit pois ja näin tekevät ITP diagnoosin.
Hälyttävää tilanteessa oli että trombosyyttien määrä veressä pitäisi olla n 150-450 miljardia kappaletta litrassa verta. Mulla niitä oli vaivaset 2 miljardia ja jouduin jäämään sairaalaan kun oli akuutti vaara sisäisestä verenvuodosta. Miten mulla sit oli ihan normaali ja terve olo??? Eli olin sairaalassa erisyksissä yhden yön ja joka kierrolla oli paljon oppilaita diagnosoimassa ja oppimassa mun taudista kun on niin harvinainen ja diagnoosi on myös hankala tehdä. Onneksi olin Englannissa ja juurikin tuossa sairaalassa jossa oli todelliset asiantuntijat lähellä.
Niin ja miten tämä nyt liittyy mun painonhallintaan ja kisadiettiin?! Noh, sain onnekseni heti lääkityksen - supervahvan kortisoonikuurin!!! Lääkäri siinä varoitteli että naama muuttuu ja painoa ja turvotusta voi tulla jonkin verran tästä ihmelääkkeestä (prednison). Kaikki muut oireet lihomisesta, unettomuudesta, paniikkihäiriöstä, kuunamasta, vapinasta, sydämentykytykseen yms yms ja lähes psykoosiin mulle tulikin - ainoastaan osteoporoosiaja paria muuta oiretta ei ole listalta vielä ruksattu. :(
Vielä mukavampaa oli että tuo ihmelääke nosti veriarvoja vähän ettei ollut enää akuuttia hengenvaaraa, mutta ei lähellekään normaalia ja varattiin aika luuydinkokeeseen. Sitä ennen kokeiltiin hiutalehoitoa eli istuin sairaalassa lauantaina 12 tuntia ja heti sunnuntaina sama pätkä. Siellä oli hoitoa saamassa ihan oikeita syöpäpotilaita niin oli vähän aikaa miettiä omaa tilannetta kun ei mitään sen pahempaa kuitenkaan ollut. Sain olla onnekas! Maanantaina kauhulla luuydinkokeeseen jota EI tarvittukaan! Mun arvot oli nousseet hurjasti ja vika ei siis ollut luuytimessä - muuten vaan suonissa sotatila. Oli todella helpottava uutinen ja nyt voitiin alkaa myös alentamaan kortisonilääkitystä joka kesti pidempään kuin varsinainen täystääkitys - eli täysi annos vajaa 2kk ja lääkkeeltä pois tulo kesti 3kk. Great! Halusin tietysti pois tuosta myrkystä niin pian kuin mahdollista ja se oli elämäni kamalinta aikaa. Oma pää ei ollut hallinnassa ja oli masennusta ja kävin väkisin töissä jne. Yhdessä vaiheessa lääkärin oli pakko puuttua asiaan ja pisti mut pakkosaikulle viikoksi.
Painoa tuosta ajasta siis jäi noin 14 kiloa jota en vaan millään saanut pois ja kauhea kuunaama pitkäksi aikaa. Kaikkea yritin itekseni mutta muutaman kilon pudotuksen jälkeen iski taas masennus ja kaikki tuli takaisin. Monta vuotta kamppailin itsekseni ja kokeilin taas painonvartijoita vähähiilarista, ruokapäiväkirjaa ja kaikkea muuta. Salillakin oli kiva käydä jonkin aikaa ja taas iski masis ja menin töistä suoraan kotiin telkkarin ja karkkipussin kaveriksi.
Kesällä 2010 SE sitten tapahtui. Havahduin että edes edellisen kesän vaatteet ei oikeen mahdu päälle ja on joka päivä huono olla ja oma peilikuva yököttää niin paljon etten kestä enää. Juhannuksen jälken aloin laskea kuinka monta jäätelöä, ruisleipää, karkkia ja pussia mikropoppareita olin vetänyt normaalin ruuan lisäksi muutamassa päivässä!!! Mulla on oikeesti ongelma ja syömishäiriö! Soitin siskolle, äidille ja parille kaverille että NYT TÄSTÄ ON TULTAVA LOPPU! Tää alkaa nyt just tekemään asialle jotain! Nyt oli siis aika valmis ihan oikealle päätökselle!
Sisko on aina kokeillut kaikenmoisia ihmedieettejä ja ehdotti että kokeilen "Juttailua" no just joo. Daa! Minähän en raejuustoa syö! En mä tollasta rupee - vai pitäiskös sittenkin?! ;)
No niin, sisko laittoi mulle Go Fat Go ohjeet ja siinä se tuli PÄÄTÖS! Mä annan tälle mahdollisuuden ja syön sitä raejuustoa vaikka nenästä kiinni pitäen! Kyök! Aloittelin siis itsekseni GFG ohjeilla heinäkuun alussa laihdutusurakan ja onnekseni ihana ystäväni lähti projektiin mun kanssa. Oli itekseen jo hissun kissun vuoden lahdutellut mutta nyt lähti myös hänellä GFG ohjeet käyttöön.
Kivasti paino lähti putoamaan ja salillekin tuli tehtyä taas paluu sen pari kertaa viikossa. Elokuussa osallistuttiin molemmat 4 viikkoa kestävään GFG haasteeseen ja siitä sitten 10 viikon Lite jaksoon jonka aikana kävin kaikki mahdolliset FitFarmin tapaamismahdollisuudet ja luennot hyväkseni ja salikertojakin tuli ohjelmaan lisää.
Marraskuussa alkoi tulla paniikki että nyt kun painoa on tippunut jo sen verran (en muista enää kiloja) niin mitäs sitten joulun jälkeen??? Tuudittaudunko nyt hyvään olooni ja jatkan itekseni ja alan taas lipsuilla ja luistaa salista ja tuhota kaikki saavuttamani tulokset?! Ei kun meiliä FitFarmiin ja liityin 6kk PT asiakkaaksi ja tahti sen kuin kiihtyi.
Tämä nainen ei meinaa olla lihava rapakuntoinen kolmevitonen! Ja sitä en todellakaan ollut! :D Oli kiva mennä 2011 helmikuussa synttärireissulle Barcelonaan kavereiden kanssa ja jopa suostua kameran eteen. :) Ihan loisotunne! Tätä lisää! Loppukeväästä kun suurimmat ihrat oli kuoriutuneet alkoi niin Jutta kuin pari valmentajaa ja jopa muutama treenikaveri ehdottamaan että mitäs jos lähtisit kisaamaan kun tuota lihasta näyttää niin kivasti tarttumaan...mitä? Minä? Ikuinen jojoilija ja luovuttaja???
Kesäkuussa - noin tasan vuosi koko projektin alusta tein päätöksen ja seuraava valmennus on kisavalmennus ja tähdätään keväälle tai syksyyn 2012. Loppukesästä päätettiin että olen valmis kisaamaan jo keväällä ja marraskuussa alkaa kisadieetti. Ja tässä sitä nyt ollaan - kisat ovat noin kuuden viikon päässä! Ja raejuusto maistuu ihanalle ja painoa on tänään 62.9kg ja koon 27" farkut ovat löysät!
Vaikeuksia on matkaan mahtunut paljonkin - lähinnä oma pää tekee välillä tepposia ja tuntuu ettei mitään ole tapahtunut ja olen aina vaan se sama pullukka kuin ennenkin. ONNEKS MULLA ON MUKANA LOISTAVA FITFARMIN VALMENNUSTIIMI JA TUKIJOUKKO!!! Ilman tätä omituisten otusten kerhoa en oli tässä vaan olisin luovuttanut aikoa sitten - viimeistään tammikuussa! Voin siis ihan käsi sydämellä sanoa että FitFarmin kautta sain oman itseni takasin ja olen siitä enemmän kuin onnellinen! Matka on ollut pitkä ja kivikkoinen mutta joka hikipisaran, kyyneleen ja saavutuksen arvonen. <3
Oho - tulipas tästä aikamoinen sairaskertomus mutta nuo 2005-06 tapahtumat vaikuttaa edelleen jonkin verran mun omakuvaan ja laihduttamiseen. Lähinnä taistelen sitä luovuttamista ja sohvan nurkkaan hautautumista karkkipussin kanssa ja masennusta vastaan, mutta vuosi vuodelta nuokin ajatukset ovat helpottaneet ja olen selvinnyt pienistä vastoinkäymisistä huolimatta voittajana ja entistä vahvempana. Kuten sanottu; mulla on siihen onneksi apu lähellä!
Ja vosin kitetyttää tämän stoorin siihen että jos minä pystyn tähän pystyy KUKA TAHANSA! Nyt salille ja sen jälkeen Kekeliinin kanssa pikku lenkille. Toivottavasti aurinko paistaa silloin vielä! :)
Tässä vähän ennen ja jälkeen kuvaa. Kauhean helppoa ei ollut noita "ennen" kuvia löytää - tai aina on joku muksu tai joku ihminen mun sylissä tai edessä ;)
Annina vm 2007
Annina vm 2012 :)
Hieno tarina. Mä arvostan sun avoimuuttasi.Ja tuloksia. Terv. Se siskosi naapuri
VastaaPoistaihana tsemppari teksti! hyvä sinä, melkoisen tien olet kulkenut! :)
VastaaPoistaVoihan vitsit mikä elämäntapa muutos sulla! Ja mitä kaikkea oot käynyt läpi! Oon itsekin miettinyt pt:n palkkaamisesta, liikun n 6h viikossa nykyään, mutta syön varmasti aivan väärin :D Mutta onnea ihan loistavasta suorituksesta ja onnea kisoihin :)!
VastaaPoistaLoistavaa! Jatka vain sitkeästi eteenpäin. Näytät todella energiseltä ja hyvältä!
VastaaPoistaLuin koko jutun alusta loppuun ja eikä voi sanoa kuin vau! Uskomaton tarina ja näytät upealle :) Täälläkin yksi Jutta-fani!
VastaaPoistaWOW!!!! :D Tosi upeen muodonmuutoksen olet kokenut!!! :) Itseäni kiinnostaa myös tuo kisaaminen ja pt:n kanssa olen treenannut jonkin aikaa, ensin laihduttaen ja vähän aikaa sitten aloitettiin voimatreenien kanssa :) Tulen seuraamaan tosi mielelläni tätä blogia :)
VastaaPoista-Karo-
Vautsi!!!!! Erittäin hieno suoritus ja antaa myös motivaatiota omaan projektiin. Ihana lukea toisten onnistumisesta ja siitä suuresta työstä, jonka ovat tehneet oman hyvinvoinnin vuoksi. Niin ja todella upealta näytit:)
VastaaPoistaTäällä myös Jutta&Bull-fani:)
upeaa!!!! tippa tuli linssiin upeasta onnistumisestasi :D uskon että sulla maan parhaat tsempparit... tarvisi saada samanlaista populaa tänne eteläsuomeenkin :D
VastaaPoistaMahtava muodonmuutos!
VastaaPoistaItse olen aloittanut oman muutokseni ihan vasta ja tapasin tänään Jutankin :) Siitä voit lukea mun blogista!
Tsemppiä kisoihin, pärjäät varmasti todella hienosti! :D
Hyvä Erica. Tsemppiä Sinullekin. Oman tieni aloitin pari vuotta sitten, nollasta ja ehkä vähän sen altakin. Suunnilleen samoista lähtökohdista, (paitsi että itselläni ei mitään urheilutaustaa 35 vuoteen) kuin Annina...
PoistaWau!!! Olen varma että kisalavoilta tulee menestystä! Olet mahtava esimerkki monelle!
VastaaPoista